Planeettoja

Ari Haaviston Jupiter

Planeettakuvaus on ihan eri maailmasta kuin syvän taivaan kohteiden kuvaus. Tähtisumuja kuvatessa yksittäisen valotuksen pituus voi olla minuutteja, planeettojen kohdalla taas sekunnin sadasosia. Tämä johtuu siitä, että planeetat ovat satoja kertaluokkia kirkkaampia kohteita läheisyytensä vuoksi - siinä missä Jupiter on 370 miljoonan kilometrin päässä, Orionin tähtisumu löytyy 12 miljardin miljoonan kilometrin päästä.

Käytännön kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kuvataan mahdollisimman paljon ruutuja sekunnissa ja kertyneestä ruutukasasta keskiarvoistetaan lopullinen kuva. Koska ilmakehän massa liikkuu jatkuvasti ja näkyy kuvassa puuroutuvina yksityiskohtina, idea on tallettaa videota 10-100 ruutua/sekunnissa. Maksimipituuden määrittää planeetan pyörimisnopeus - koska Jupiterin päivä on reilut 9 tuntia pitkä, alkaa yksityiskohdat venyä muutamaa minuuttia pitemmissä yhdistelmäkuvissa. 

Planeettakuvaus tapahtuu siis tuntien sijasta minuuttien sisällä. Näitä minuutteja joutuu vaan odottelemaan koko yön, jotta saa kuvan juuri siltä selkeimmältä keliltä, jolloin ilmakehä on rauhallisimmillaan.

Tässä planeettatuotokseni kolmen kauden varrelta.

Jupiter ensimmäiseltä kaudelta

Jupiter ja kuut digijärkkärillä

Jupiter ja Mars 2015

Viimeisin Jupiterini

Marsia olisi helpompi kuvata eteläisemmillä leveyksillä. Kiertoratamekaniikkojen takia Mars liikkuu lähimmillään Maata n. joka toinen vuosi (etäisyytenä vajaat puoli astronomista yksikköä verrattuna kahteen astronomiseen yksikköön). Tällöin sanotaan Marsin olevan oppositiossa, eli maasta katsottuna toisella puolella taivasta verrattuna aurinkoon. 

Saturnus on vaikea kuvauskohde Oulun leveysasteilla. Se nousee kuvattavaksi seuraavan kerran reilun kymmenen vuoden päästä. Unkarin reissulla oli hieno hetki kun viritin kaukoputken ja aloin etsimään oikeaa tarkennusta. Ihmettelin, kun kirkas tähti tuntui pysyvän ihmeellisenä soikiona, kunnes tajusin että se mitä havannoin oli Saturnuksen renkaat!