torstai 21. huhtikuuta 2016

Kausi 2015-2016




Pimeät yöt ovat kaikonneet ja kausi 2015-16 on taputtelua vaille pulkassa, on aika siis kirjoittaa yhteenveto. Tavoitteenani oli nostaa tasoani jokaisen putken kanssa, kuvata vaikeampia ja harvinaisempia kohteita kuin koskaan aiemmin ja nostaa Messier-kokoelmani määrää lähemmäksi täyttymystä. Kuinka hyvin kaikki onnistuikaan! Toisaalta, millaisten vaikeuksen jälkeen!


Aloitin kauden jatkamalla Newton-peilikaukoputkeni haltuunottoa - olin ehtinyt ottaa vain muutaman kuvan sillä edellisellä kaudella, joten oli vielä paljon opeteltavaa. Newton-putkissa valo kulkee putken suusta putken toisessa päässä olevaan pääpeiliin, heijastuu siitä takaisin putken suuaukon tienoilla olevaan apupeiliin, josta jatkaa tarkentimen kautta ihmisen silmän tai kameran observoitavaksi. Tämän takia pääpeili pitää olla tarkalleen suunnattu apupeilin keskikohtaa kohden ja apupeilin tulee olla tarkentimen keskellä sekä oikeassa kulmassa heijastaaksen valon kohtisuorasti kameraan. Prosessia kutsutaan kollimaatioksi.


Meni useampi kuukausi ennen kuin sain prosessin sujumaan kivuttomasti. Osasyynä viivästykseen oli huonon laserikollimaattorin käyttö - kapistus ei pysynyt edes omassa säädöissään, joten ei sillä saanut aikaan tarkkoja säätöjä putkeenkaan. Hankittuani cheshire-tyyppisen visuaalikollimaattorin, elämä alkoi hymyilemään ja tähtien muodot pysyivät kuvissa pyöreän pistemäisenä.








Kauden ensimmäisiä kuvia: Sirppisumu Joutsenen tähdistössä



Hienoin kuvani linssiputkella: Pohjois-Amerikka- ja Pelikaanisumu

Muita vaikeuksia oli tiltin kanssa. Tiltissä on kyse siitä, että jokin osa laitesarjassa ei ole suorassa, ja valo saapuu kameran kennolle vinossa kulmassa - aiheuttaen tähtien venymisen pistemäisistä kohteista elliptisiksi. Tämä aiheutti muutaman kuvasession epäonnistumisen, ennen kuin sain ongelman kuriin osien kiristelyllä ja tilkitsemisellä. Mutta koko kauden murheenkryyni ja ongelma, jonka takia toista kymmentä kuvausyötä tuhraantui oli flattikalibraatio.





Carolinen Ruusu, kaunis tähtijoukko Kassiopeiassa


Ilotulitusgalaksi


Piilotettu galaksi



Kauden harvoja SCT-kuvia: Pieni Nostopainosumu


Flattikalibraatiossa otetaan valkoista taustaa vasten kuva, jonka avulla kuvan käsittelyssä poistetaan pölypallot ja tasataan kentän valaistusta. Tämä on peruskauraa, joka tehdään jokaiselle kuvalle - ja yhtäkkiä se alkoi epäonnistua. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, etten voinut ollut varma saisinko muuten onnistuneesta kuvausyöstä mitään kuvaa tarjolle. Diagnosoin ongelmaa viikkojen ja kuukausien ajan ja luulin välistä ratkaisseenikin sen, mutta ilo oli ennenaikaista.


Lopulta selvisi kuin selvisikin ongelman johtuneen adapterin reiän kautta kameraan vuotaneesta valosta. Muutama pala sinitarraa korjasi tilanteen, mutta ei voi kuin harmitella millaisia kuvamahdollisuuksia noina aikoina meni hukkaan.







Kassiopeian Haamu



Sielusumu



Paras kuvani tähän asti: Kolmion galaksi



Andromedan galaksi, ensimmäinen tauluksi päätynyt teos


Toisin kuin edeltäjänsä, syystalvi 2015 tarjosi mahtavan määrän kuvaustilaisuuksia, joista en omasta tahdostani hukannut yhtäkään. Intoni kostautui kertautuvana univajeena ja joskus oli jopa huvittavan helpottavaakin, kun matalapaine päätti viikon kestäneen kuvailuputken. En silti vaihtaisi yhtään kuvaa pois. Kuvasin paljon planetaarisia sumuja ja uutena kohtetyyppinä kokeilin kääpiösferoidigalakseja. Jälkimmäisenä mainittu kohdetyyppi on oman galaksimme painovoimavaikutuksen vangiksi jääneitä himmeitä minigalakseja - himmeitä ja eksoottisia kohteita.


Otin kohteeksi myös planetaarisen sumun PK164+31.1, joka oli niin himmeä että piti käyttää 15 minuutin alivalotusaikoja, että ylipäänsä sai mitään rakennetta näkyville!







PK164+31.1 Kuulokesumu



Pienen karhun kääpiösferoidigalaksi



Rauhansumu, planetaarinen Joutsenessa


M51

Yhteensä onnistuneisiin kuviini kerääntyi 130 tuntia valotusaikaa, ja epäonnistuneisiin noin 30-40 tuntia. Julkaisin kaudella 50 kuvaa. Kausi oli siis mitä onnistunein ja täynnä onnistumisen ja löytämisen iloa (ja tottakai myös epätoivon ja turhautuneisuuden alhoa). Nyt on hyvä pitää muutaman kuukauden tauko ja jatkaa syksyllä uusien tavoitteiden ja voimien kera.





lauantai 2. huhtikuuta 2016

2016 ei pettänyt

Kehnon alkuvuoden jälkeen säät kirkastuivat hetkeksi maaliskuun loppupuolella, ja pääsin viimein kuvaamaan. Selkeitä iltoja oli noin viisi kappaletta, harmillisesti (ja luonnollisesti) juuri täysikuun aikaan. Kuunvalo vaikeuttaa himmeiden kohteiden kuvausta, varsinkin silloin kun on luminen maa. Kuvasin parhaan Jupiterini, planetaarisen sumun, muutaman galaksin ja vähän kuutakin.

Jupiter 17.03.2016. 24 tuntia ennen komeetan törmäystä.

Pieni planetaarinen sumu

Messier 101 Otavan kauhan tienoilla


Päivitin pitkästä aikaa Messier-kokoelmasivuni ajan tasalle. Olen kuvannut 82kpl 110:stä Messierin kohteesta, lista löytyy täältä: http://koti.kapsi.fi/~kharan/astro/messiers/


Linnunratamme vangitsema kääpiösferoidigalaksi

Pieni avoinainen Leijajoukko sinisen tähden vieressä

Messier 85

Messierit 91 ja 88