Kausi 2013-2014

Ostin siis newton-tyyppisen peilikaukoputken ensimmäiseksi putkekseni. Tässä vaiheessa en edes ollut harkinnut mitään tähtikuvaukseen liittyvää, vaan ajattelin keskittyä visualihavainnointiin.

Visuaalihavannoinnin opettelu tarjosikin hauskoja ahaa-elämyksiä tähtikuvioiden opettelun parissa. Otavan kauha ja Kassiopeia olivat ainoat kuviot, jotka olin aiemmin osannut löytää taivaalta. Repertuaari laajeni pikkuhiljaa Lyyraan, Joutseneen, Ajomieheen ja Karhunvartijaan, ja lopulta koko taivaaseen. Apuna käytin Stellarium-planetaariosoftaa. Ensimmäinen näkemäni planeetta oli aurinkokunnan isoin planeetta Jupiter, jonka pilvivöiden näkyminen putken kautta oli hieno hetki.

Termillä "syvä taivas" tarkoitetaan kaikkea aurinkokuntamme ulkopuolella olevia kohteita: tähtijoukkoja, galakseja ja tähtisumuja. Ensimmäinen kontaktini niihin oli Lyyran rengassumu, eli Messier 57. Lyyran rengassumu päätyi lopulta myös yhdeksi ensimmäisistä kuvakohteistani.

Pikku hiljaa aloin kiinnostua enemmän ja enemmän astrokuvauksesta. En muista oliko harrastukselle mitään erityistä käynnistäjää, mutta sen voinee tiivistää näihin kahteen ajatukseen: "Onpa hienoja kuvia, haluaisin itsekin ottaa tuollaisia" ja "Miten vaikeaa se voi olla". Olihan se vaikeaa, ja on vieläkin - astrokuvaus on harrastus, josta ei lopu haasteet koskaan kesken. Käytännössä se kattaa sisällään kaksi erillistä harrastusta, itse kuvien oton ja niiden käsittelyn.

Ostin halvalla löytämäni Canon 350D-digijärkkärin ja sekä adapterit jolla sain sen kaukoputkeen kiinni. Blogin ensimmäisistä postauksista voi nähdä miten vaikeaa homma alussa oli, kesti muutama kuukausi ennen kuin sain tämän kuvan M57:stä:

http://www.astrobin.com/75523/

Nopeasti selvisi, että 1250mm polttovälin putki oli liian painava heiveröiselle jalustalle, eikä sillä toki muutenkaan voinut ottaa pitempiä kuin minuutin tai kahden valotuksia. Jalustassa oli seuranta (eli moottori käänsi jalustaa maapallon pyörimisen mukaan), mutta ei guidausta (joka korjaa seurannan virheitä pitämällä tähden juuri oikeassa kohdassa kuvaa).

Huomasin kuitenkin muutaman puoliksi onnistuneen kuvan myötä, että tämä oli harrastus, johon halusin panostaa kunnolla. Päätinkin sitten hankkia paremman jalustan ja isomman putken. Päädyin EQ6-jalustaan ja C11 Schmidt-Cassegrain-tyyppiseen kaukoputkeen. Pelkkä putki painoi 13kg, joten sitä takapihalle kanniskellessa joutui pitämään kielen keskellä suuta!

Uuden putken polttoväli oli melkein 3 metriä, ja se näki taivaalta parisen kymmenen kaariminuutin alan (1 aste on 60 kaariminuuttia ja vastaa noin kahden täysikuun kokoa visuaalisesti). Tämä tarjosi aivan uudenlaisia haasteita kuvaamiseen vaadittavan seurannan tarkkuuden suhteen. Otin käyttöön EQModin ja ohjasin jalustaa läppäriltä. Paukkupakkasilla pystyi käynnistämään kuvasarjaa mukavista sisätiloista käsin - kätevää!

Näin jälkikäteen ajatellen noin haastavan systeemin hankkiminen niin aikaisessa vaiheessa harrastusta oli kohtuullisen järjetöntä. Mutta päättäväisyydellä, sisulla ja internetin avustuksella aloin saada käyttökelpoisia kuvia.

http://www.astrobin.com/88207/

Ensimmäisen kauden päätyttyä olin opettanut itselleni olennaisimmat perusjutut, siirtynyt Photoshopista ja DeepSkyStackeristä PixInsightiin, ja lopulta ottanut ensimmäisen laadullisesti hyvän kuvani:

http://www.astrobin.com/86841/