Uusi kausi, uudet kohteet 2017

Tällä kertaa pääsin aloittamaan kauden ennätysaikaisin - elokuun ensimmäisellä viikolla. Taivaat eivät vielä olleet alkaneet kunnolla tummentua eikä astronomisesta pimeydestä ollut tietoakaan. Mutta sehän ei minua estänyt, vaan aloitin kauden isolla avonaisella tähtijoukolla Messier 39.

M39, avonainen tähtijoukko Joutsenen tähtikuviossa

Elokuun yöt olivat kirkkaita ja kolmannella viikolla saapui ensimmäistä kertaa astronominen pimeys. Termillä tarkoitetaan aikaa, kun aurinko käy 12-18 astetta horisontin alapuolella, ja sitä pidetään astrokuvaukseen vaadittavana miniminä. Itse en ole niin nuuka.

Sainkin elokuussa yhteensä viisi ja syyskuussa neljä kuvaa, joihin olen enimmäkseen tosi tyytyväinen. Kun viime kausi meni oppirahoja maksellessa, oli nyt todella tyydyttävää saada kerättyä "ongelmatonta" kuvamateriaalia. Olen myös löytänyt uusia keinoja kuvankäsittelyprosessiini, lähinnä sellaisia kohinanpoistotapoja, jotka eivät jätä jälkeensä klönttistä tai kumisen näköistä taustataivasta.

Elokuun kuvat:

Vasemmalla Messier 52-tähtijoukko, oikealla NGC 7635 Kuplasumu

Alligaattori, lohikäärme, Loch Ness-, tai Norsunkärsäsumu

Pacman-sumu Kassiopean kyljessä

Ilotulitusgalaksi NGC 6946 ja viereinen tähtijoukko NGC 6939

Halusin saada kauden alun käytettyä mahdollisimman hyvin. Suunnitelmani oli lähteä joulukuussa Espanjaan Nerjaan kuvaileen talvi- ja kevätkaudeksi, mutta ei-niin kosmisten yhteensattumien takia suunnitelma peruuntui tai ainakin muuttui radikaalisti. Tälläisten näkyjen edessä moiset vastoinkäymiset tuntuvat mitättömiltä pikkujutuilta, kokonaan vailla merkitystä näkyvien asioiden skaalassa. Tai ainakin niiden pitäisi tuntua.

Syyskuun kuvat:

Perseuksen kaksoistähtijoukko

Pickeringin Kolmio, osa supernovajäännöstä Joutsenessa

Kissansilmäsumu Lohikäärmeen tähtikuviossa

Potkurisumu Joutsenen siivottoman tähtisumuhötön keskellä

Huom! Jos joku haluaa joistain kuvistani taulun seinälle, niin se onnistuu. Heitä maili jaakko piste asikainen ät gmaili.

Kauden 2016 epäonnistumiset

Kaikki tykkäävät lukea epäonnistumisista! Keräsin 2015-16 kaudelta noin 60 tuntia materiaalia, joka syystä tai toisesta jäi julkaisematta. Pistänpä ne kuitenkin tänne. Kuvateksteistä löytyy syy mappi ööhön joutumiselle.

IC405 - värit ei toimineet

Kupla ja Kynsisumut Kefeuksessa - huono rajaus

Avonainen NGC Kaksosissa

Meduusasumu Kaksosissa - ei parantunut tarpeeksi entisestä

Valoämpärin galaksijoukkokuva - huonon muotoiset tähdet

M92 - ihmeellinen tausta

M1 - ei ehtinyt valottaa tarpeeksi.

M81 ja M82 - huono tausta

M101 - kohinakuvio

Laaja M106. Omituinen artifakti pakotti rajaamaan.

NGC457 ja NGC436 - seurantaongelma

NGC752 ja Abel-joukko - epäsopiva FOV

NGC1528 - huonon muotoiset tähdet kulmissa

NGC1528 - alareunan Sh2-kohde ei näy ollenkaan

NGC2903 - epäinspiroiva

NGC7209 - tähtien muodot

Kausi 2015-2016

Pimeät yöt ovat kaikonneet ja kausi 2015-16 on taputtelua vaille pulkassa, on aika siis kirjoittaa yhteenveto. Tavoitteenani oli nostaa tasoani jokaisen putken kanssa, kuvata vaikeampia ja harvinaisempia kohteita kuin koskaan aiemmin ja nostaa Messier-kokoelmani määrää lähemmäksi täyttymystä. Kuinka hyvin kaikki onnistuikaan! Toisaalta, millaisten vaikeuksen jälkeen!


Aloitin kauden jatkamalla Newton-peilikaukoputkeni haltuunottoa - olin ehtinyt ottaa vain muutaman kuvan sillä edellisellä kaudella, joten oli vielä paljon opeteltavaa. Newton-putkissa valo kulkee putken suusta putken toisessa päässä olevaan pääpeiliin, heijastuu siitä takaisin putken suuaukon tienoilla olevaan apupeiliin, josta jatkaa tarkentimen kautta ihmisen silmän tai kameran observoitavaksi. Tämän takia pääpeili pitää olla tarkalleen suunnattu apupeilin keskikohtaa kohden ja apupeilin tulee olla tarkentimen keskellä sekä oikeassa kulmassa heijastaaksen valon kohtisuorasti kameraan. Prosessia kutsutaan kollimaatioksi.


Meni useampi kuukausi ennen kuin sain prosessin sujumaan kivuttomasti. Osasyynä viivästykseen oli huonon laserikollimaattorin käyttö - kapistus ei pysynyt edes omassa säädöissään, joten ei sillä saanut aikaan tarkkoja säätöjä putkeenkaan. Hankittuani cheshire-tyyppisen visuaalikollimaattorin, elämä alkoi hymyilemään ja tähtien muodot pysyivät kuvissa pyöreän pistemäisenä.

Kauden ensimmäisiä kuvia: Sirppisumu Joutsenen tähdistössä

Hienoin kuvani linssiputkella: Pohjois-Amerikka- ja Pelikaanisumu

Muita vaikeuksia oli tiltin kanssa. Tiltissä on kyse siitä, että jokin osa laitesarjassa ei ole suorassa, ja valo saapuu kameran kennolle vinossa kulmassa - aiheuttaen tähtien venymisen pistemäisistä kohteista elliptisiksi. Tämä aiheutti muutaman kuvasession epäonnistumisen, ennen kuin sain ongelman kuriin osien kiristelyllä ja tilkitsemisellä. Mutta koko kauden murheenkryyni ja ongelma, jonka takia toista kymmentä kuvausyötä tuhraantui oli flattikalibraatio.

Carolinen Ruusu, kaunis tähtijoukko Kassiopeiassa

Ilotulitusgalaksi

Piilotettu galaksi

Kauden harvoja SCT-kuvia: Pieni Nostopainosumu

Flattikalibraatiossa otetaan valkoista taustaa vasten kuva, jonka avulla kuvan käsittelyssä poistetaan pölypallot ja tasataan kentän valaistusta. Tämä on peruskauraa, joka tehdään jokaiselle kuvalle - ja yhtäkkiä se alkoi epäonnistua. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, etten voinut ollut varma saisinko muuten onnistuneesta kuvausyöstä mitään kuvaa tarjolle. Diagnosoin ongelmaa viikkojen ja kuukausien ajan ja luulin välistä ratkaisseenikin sen, mutta ilo oli ennenaikaista.


Lopulta selvisi kuin selvisikin ongelman johtuneen adapterin reiän kautta kameraan vuotaneesta valosta. Muutama pala sinitarraa korjasi tilanteen, mutta ei voi kuin harmitella millaisia kuvamahdollisuuksia noina aikoina meni hukkaan.

Kassiopeian Haamu

Sielusumu

Paras kuvani tähän asti: Kolmion galaksi

Andromedan galaksi, ensimmäinen tauluksi päätynyt teos

Toisin kuin edeltäjänsä, syystalvi 2015 tarjosi mahtavan määrän kuvaustilaisuuksia, joista en omasta tahdostani hukannut yhtäkään. Intoni kostautui kertautuvana univajeena ja joskus oli jopa huvittavan helpottavaakin, kun matalapaine päätti viikon kestäneen kuvailuputken. En silti vaihtaisi yhtään kuvaa pois. Kuvasin paljon planetaarisia sumuja ja uutena kohtetyyppinä kokeilin kääpiösferoidigalakseja. Jälkimmäisenä mainittu kohdetyyppi on oman galaksimme painovoimavaikutuksen vangiksi jääneitä himmeitä minigalakseja - himmeitä ja eksoottisia kohteita.


Otin kohteeksi myös planetaarisen sumun PK164+31.1, joka oli niin himmeä että piti käyttää 15 minuutin alivalotusaikoja, että ylipäänsä sai mitään rakennetta näkyville!

PK164+31.1 Kuulokesumu

Pienen karhun kääpiösferoidigalaksi

Rauhansumu, planetaarinen Joutsenessa

M51

Yhteensä onnistuneisiin kuviini kerääntyi 130 tuntia valotusaikaa, ja epäonnistuneisiin noin 30-40 tuntia. Julkaisin kaudella 50 kuvaa. Kausi oli siis mitä onnistunein ja täynnä onnistumisen ja löytämisen iloa (ja tottakai myös epätoivon ja turhautuneisuuden alhoa). Nyt on hyvä pitää muutaman kuukauden tauko ja jatkaa syksyllä uusien tavoitteiden ja voimien kera.

2016 ei pettänyt

Kehnon alkuvuoden jälkeen säät kirkastuivat hetkeksi maaliskuun loppupuolella, ja pääsin viimein kuvaamaan. Selkeitä iltoja oli noin viisi kappaletta, harmillisesti (ja luonnollisesti) juuri täysikuun aikaan. Kuunvalo vaikeuttaa himmeiden kohteiden kuvausta, varsinkin silloin kun on luminen maa. Kuvasin parhaan Jupiterini, planetaarisen sumun, muutaman galaksin ja vähän kuutakin.

Jupiter 17.03.2016. 24 tuntia ennen komeetan törmäystä.

Pieni planetaarinen sumu

Messier 101 Otavan kauhan tienoilla

Päivitin pitkästä aikaa Messier-kokoelmasivuni ajan tasalle. Olen kuvannut 82kpl 110:stä Messierin kohteesta, lista löytyy täältä: http://koti.kapsi.fi/~kharan/astro/messiers/

Linnunratamme vangitsema kääpiösferoidigalaksi

Pieni avoinainen Leijajoukko sinisen tähden vieressä

Messier 85

Messierit 91 ja 88

Planeettoja

Ari Haaviston Jupiter

Planeettakuvaus on ihan eri maailmasta kuin syvän taivaan kohteiden kuvaus. Tähtisumuja kuvatessa yksittäisen valotuksen pituus voi olla minuutteja, planeettojen kohdalla taas sekunnin sadasosia. Tämä johtuu siitä, että planeetat ovat satoja kertaluokkia kirkkaampia kohteita läheisyytensä vuoksi - siinä missä Jupiter on 370 miljoonan kilometrin päässä, Orionin tähtisumu löytyy 12 miljardin miljoonan kilometrin päästä.

Käytännön kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kuvataan mahdollisimman paljon ruutuja sekunnissa ja kertyneestä ruutukasasta keskiarvoistetaan lopullinen kuva. Koska ilmakehän massa liikkuu jatkuvasti ja näkyy kuvassa puuroutuvina yksityiskohtina, idea on tallettaa videota 10-100 ruutua/sekunnissa. Maksimipituuden määrittää planeetan pyörimisnopeus - koska Jupiterin päivä on reilut 9 tuntia pitkä, alkaa yksityiskohdat venyä muutamaa minuuttia pitemmissä yhdistelmäkuvissa. 

Planeettakuvaus tapahtuu siis tuntien sijasta minuuttien sisällä. Näitä minuutteja joutuu vaan odottelemaan koko yön, jotta saa kuvan juuri siltä selkeimmältä keliltä, jolloin ilmakehä on rauhallisimmillaan.

Tässä planeettatuotokseni kolmen kauden varrelta.

Jupiter ensimmäiseltä kaudelta

Jupiter ja kuut digijärkkärillä

Jupiter ja Mars 2015

Viimeisin Jupiterini

Marsia olisi helpompi kuvata eteläisemmillä leveyksillä. Kiertoratamekaniikkojen takia Mars liikkuu lähimmillään Maata n. joka toinen vuosi (etäisyytenä vajaat puoli astronomista yksikköä verrattuna kahteen astronomiseen yksikköön). Tällöin sanotaan Marsin olevan oppositiossa, eli maasta katsottuna toisella puolella taivasta verrattuna aurinkoon. 

Saturnus on vaikea kuvauskohde Oulun leveysasteilla. Se nousee kuvattavaksi seuraavan kerran reilun kymmenen vuoden päästä. Unkarin reissulla oli hieno hetki kun viritin kaukoputken ja aloin etsimään oikeaa tarkennusta. Ihmettelin, kun kirkas tähti tuntui pysyvän ihmeellisenä soikiona, kunnes tajusin että se mitä havannoin oli Saturnuksen renkaat!