Kausi 2015-2016

Pimeät yöt ovat kaikonneet ja kausi 2015-16 on taputtelua vaille pulkassa, on aika siis kirjoittaa yhteenveto. Tavoitteenani oli nostaa tasoani jokaisen putken kanssa, kuvata vaikeampia ja harvinaisempia kohteita kuin koskaan aiemmin ja nostaa Messier-kokoelmani määrää lähemmäksi täyttymystä. Kuinka hyvin kaikki onnistuikaan! Toisaalta, millaisten vaikeuksen jälkeen!


Aloitin kauden jatkamalla Newton-peilikaukoputkeni haltuunottoa - olin ehtinyt ottaa vain muutaman kuvan sillä edellisellä kaudella, joten oli vielä paljon opeteltavaa. Newton-putkissa valo kulkee putken suusta putken toisessa päässä olevaan pääpeiliin, heijastuu siitä takaisin putken suuaukon tienoilla olevaan apupeiliin, josta jatkaa tarkentimen kautta ihmisen silmän tai kameran observoitavaksi. Tämän takia pääpeili pitää olla tarkalleen suunnattu apupeilin keskikohtaa kohden ja apupeilin tulee olla tarkentimen keskellä sekä oikeassa kulmassa heijastaaksen valon kohtisuorasti kameraan. Prosessia kutsutaan kollimaatioksi.


Meni useampi kuukausi ennen kuin sain prosessin sujumaan kivuttomasti. Osasyynä viivästykseen oli huonon laserikollimaattorin käyttö - kapistus ei pysynyt edes omassa säädöissään, joten ei sillä saanut aikaan tarkkoja säätöjä putkeenkaan. Hankittuani cheshire-tyyppisen visuaalikollimaattorin, elämä alkoi hymyilemään ja tähtien muodot pysyivät kuvissa pyöreän pistemäisenä.

Kauden ensimmäisiä kuvia: Sirppisumu Joutsenen tähdistössä

Hienoin kuvani linssiputkella: Pohjois-Amerikka- ja Pelikaanisumu

Muita vaikeuksia oli tiltin kanssa. Tiltissä on kyse siitä, että jokin osa laitesarjassa ei ole suorassa, ja valo saapuu kameran kennolle vinossa kulmassa - aiheuttaen tähtien venymisen pistemäisistä kohteista elliptisiksi. Tämä aiheutti muutaman kuvasession epäonnistumisen, ennen kuin sain ongelman kuriin osien kiristelyllä ja tilkitsemisellä. Mutta koko kauden murheenkryyni ja ongelma, jonka takia toista kymmentä kuvausyötä tuhraantui oli flattikalibraatio.

Carolinen Ruusu, kaunis tähtijoukko Kassiopeiassa

Ilotulitusgalaksi

Piilotettu galaksi

Kauden harvoja SCT-kuvia: Pieni Nostopainosumu

Flattikalibraatiossa otetaan valkoista taustaa vasten kuva, jonka avulla kuvan käsittelyssä poistetaan pölypallot ja tasataan kentän valaistusta. Tämä on peruskauraa, joka tehdään jokaiselle kuvalle - ja yhtäkkiä se alkoi epäonnistua. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, etten voinut ollut varma saisinko muuten onnistuneesta kuvausyöstä mitään kuvaa tarjolle. Diagnosoin ongelmaa viikkojen ja kuukausien ajan ja luulin välistä ratkaisseenikin sen, mutta ilo oli ennenaikaista.


Lopulta selvisi kuin selvisikin ongelman johtuneen adapterin reiän kautta kameraan vuotaneesta valosta. Muutama pala sinitarraa korjasi tilanteen, mutta ei voi kuin harmitella millaisia kuvamahdollisuuksia noina aikoina meni hukkaan.

Kassiopeian Haamu

Sielusumu

Paras kuvani tähän asti: Kolmion galaksi

Andromedan galaksi, ensimmäinen tauluksi päätynyt teos

Toisin kuin edeltäjänsä, syystalvi 2015 tarjosi mahtavan määrän kuvaustilaisuuksia, joista en omasta tahdostani hukannut yhtäkään. Intoni kostautui kertautuvana univajeena ja joskus oli jopa huvittavan helpottavaakin, kun matalapaine päätti viikon kestäneen kuvailuputken. En silti vaihtaisi yhtään kuvaa pois. Kuvasin paljon planetaarisia sumuja ja uutena kohtetyyppinä kokeilin kääpiösferoidigalakseja. Jälkimmäisenä mainittu kohdetyyppi on oman galaksimme painovoimavaikutuksen vangiksi jääneitä himmeitä minigalakseja - himmeitä ja eksoottisia kohteita.


Otin kohteeksi myös planetaarisen sumun PK164+31.1, joka oli niin himmeä että piti käyttää 15 minuutin alivalotusaikoja, että ylipäänsä sai mitään rakennetta näkyville!

PK164+31.1 Kuulokesumu

Pienen karhun kääpiösferoidigalaksi

Rauhansumu, planetaarinen Joutsenessa

M51

Yhteensä onnistuneisiin kuviini kerääntyi 130 tuntia valotusaikaa, ja epäonnistuneisiin noin 30-40 tuntia. Julkaisin kaudella 50 kuvaa. Kausi oli siis mitä onnistunein ja täynnä onnistumisen ja löytämisen iloa (ja tottakai myös epätoivon ja turhautuneisuuden alhoa). Nyt on hyvä pitää muutaman kuukauden tauko ja jatkaa syksyllä uusien tavoitteiden ja voimien kera.

2016 ei pettänyt

Kehnon alkuvuoden jälkeen säät kirkastuivat hetkeksi maaliskuun loppupuolella, ja pääsin viimein kuvaamaan. Selkeitä iltoja oli noin viisi kappaletta, harmillisesti (ja luonnollisesti) juuri täysikuun aikaan. Kuunvalo vaikeuttaa himmeiden kohteiden kuvausta, varsinkin silloin kun on luminen maa. Kuvasin parhaan Jupiterini, planetaarisen sumun, muutaman galaksin ja vähän kuutakin.

Jupiter 17.03.2016. 24 tuntia ennen komeetan törmäystä.

Pieni planetaarinen sumu

Messier 101 Otavan kauhan tienoilla

Päivitin pitkästä aikaa Messier-kokoelmasivuni ajan tasalle. Olen kuvannut 82kpl 110:stä Messierin kohteesta, lista löytyy täältä: http://koti.kapsi.fi/~kharan/astro/messiers/

Linnunratamme vangitsema kääpiösferoidigalaksi

Pieni avoinainen Leijajoukko sinisen tähden vieressä

Messier 85

Messierit 91 ja 88

Planeettoja

Ari Haaviston Jupiter

Planeettakuvaus on ihan eri maailmasta kuin syvän taivaan kohteiden kuvaus. Tähtisumuja kuvatessa yksittäisen valotuksen pituus voi olla minuutteja, planeettojen kohdalla taas sekunnin sadasosia. Tämä johtuu siitä, että planeetat ovat satoja kertaluokkia kirkkaampia kohteita läheisyytensä vuoksi - siinä missä Jupiter on 370 miljoonan kilometrin päässä, Orionin tähtisumu löytyy 12 miljardin miljoonan kilometrin päästä.

Käytännön kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kuvataan mahdollisimman paljon ruutuja sekunnissa ja kertyneestä ruutukasasta keskiarvoistetaan lopullinen kuva. Koska ilmakehän massa liikkuu jatkuvasti ja näkyy kuvassa puuroutuvina yksityiskohtina, idea on tallettaa videota 10-100 ruutua/sekunnissa. Maksimipituuden määrittää planeetan pyörimisnopeus - koska Jupiterin päivä on reilut 9 tuntia pitkä, alkaa yksityiskohdat venyä muutamaa minuuttia pitemmissä yhdistelmäkuvissa. 

Planeettakuvaus tapahtuu siis tuntien sijasta minuuttien sisällä. Näitä minuutteja joutuu vaan odottelemaan koko yön, jotta saa kuvan juuri siltä selkeimmältä keliltä, jolloin ilmakehä on rauhallisimmillaan.

Tässä planeettatuotokseni kolmen kauden varrelta.

Jupiter ensimmäiseltä kaudelta

Jupiter ja kuut digijärkkärillä

Jupiter ja Mars 2015

Viimeisin Jupiterini

Marsia olisi helpompi kuvata eteläisemmillä leveyksillä. Kiertoratamekaniikkojen takia Mars liikkuu lähimmillään Maata n. joka toinen vuosi (etäisyytenä vajaat puoli astronomista yksikköä verrattuna kahteen astronomiseen yksikköön). Tällöin sanotaan Marsin olevan oppositiossa, eli maasta katsottuna toisella puolella taivasta verrattuna aurinkoon. 

Saturnus on vaikea kuvauskohde Oulun leveysasteilla. Se nousee kuvattavaksi seuraavan kerran reilun kymmenen vuoden päästä. Unkarin reissulla oli hieno hetki kun viritin kaukoputken ja aloin etsimään oikeaa tarkennusta. Ihmettelin, kun kirkas tähti tuntui pysyvän ihmeellisenä soikiona, kunnes tajusin että se mitä havannoin oli Saturnuksen renkaat!

Kausi 2014-2015

Aloittelukauden jälkeiseen kesään sijoittui ensimmäinen kuvausmatka Unkariin. Lomakohde oli 20 astetta eteläisempänä kuin Oulu, mikä tarjosi paljon uusia kohteita kuvattavaksi. Ostin matkalle kolmannen putkeni, pienen, matkalaukkuun mahtuvan linssiputken. Reissulla sain muutaman hyvän kuvan, ja lisäksi idean kerätä kaikki Messierin kohteet.

M8 Laguunisumu ja M20 Trifidisumu

Charles Messier oli 1770-luvulla Ranskan hovissa vaikuttanut komeettaetsijä. Taivaita haravoidessaan Messieriä kiusasi jatkuvasti kohteet, jotka näyttivät komeetoilta mutta olivatkin jotain muuta. Hän kasasi näistä listan, joka muotoitui viime vuosisadalla lopulliseen 110 kohdetta käsittävään muotoonsa. Oulun korkeudelta ei kaikkia Messiereitä voinut kuvata, mutta lomareissuilla voisin paikata puutteen! 

Ensimmäisen kauden jälkeen olin kuvannut parisenkymmentä Messieriä, ja tällä hetkellä olen lähempänä sataa. Messier-kokoelmani

Toisen kauden suurin muutos oli siirtyminen digijärkkäristä CCD-kuvaukseen. Useimmat syvän taivaan kohteet ovat niin tajuttoman himmeitä, ettei niitä näe paljain silmin ja kuvauksessakin vaaditaan liuta pitkiä valotuksia, jotta kohteen saa esille. CCD-kameran parempi herkkyys auttoi tässä. Uusi kamerani oli mustavalkoinen, eli värikuvaa varten täytyi kuvata jokainen väri erikseen filtterin avulla ja yhdistää jälkikäsittelyssä.

Ensimmäiset onnistuneet CCD-kuvat:

http://www.astrobin.com/118973/C/

http://www.astrobin.com/120665/B/

2015 helmikuussa kävin ensimmäistä kertaa kuvaamassa Espanjan aurinkorannikolla, pikkukaupungissan nimeltä Nerja. Siellä kuvasin galaksikolmikon ja suuren vetyemissiosumun.

Leijonan Tripletti

Lokkisumu IC 2177

Kauden lopun häämöttäessä satuin huomaamaan hyvän tarjouksen 8-tuumaisesta Newton-putkesta. Hankinkin kyseisen tuubin täydentämään repertuaariani. Linssiputken 2 asteen näkymällä kuvasin isoja kohteita, Newtonin puolella asteella keskikokoisia ja SCT-valoämpärini 15 kaariminuutilla pieniä. Seurauksena kolmen putken setupista oli se, että jokaisen kanssa kehkeytyi omat ongelmansa, eikä tilannetta saanut helposti stabiloitua. Kuvia kertyi noin 30kpl koko kaudelta, tässä parhaimmistoa:

NGC 2237 Rosettesumu

IC 434 Hevosenpääsumu

NGC 281 Pacmansumu

M45 Seulaset

NGC 869 ja NGC 884 Kaksoisjoukko Perseuksessa

IC 1396 Elefantinkärsäsumu

IC 5146 Kotelosumu

M106

M33 Kolmion galaksi

Kausi 2013-2014

Ostin siis newton-tyyppisen peilikaukoputken ensimmäiseksi putkekseni. Tässä vaiheessa en edes ollut harkinnut mitään tähtikuvaukseen liittyvää, vaan ajattelin keskittyä visualihavainnointiin.

Visuaalihavannoinnin opettelu tarjosikin hauskoja ahaa-elämyksiä tähtikuvioiden opettelun parissa. Otavan kauha ja Kassiopeia olivat ainoat kuviot, jotka olin aiemmin osannut löytää taivaalta. Repertuaari laajeni pikkuhiljaa Lyyraan, Joutseneen, Ajomieheen ja Karhunvartijaan, ja lopulta koko taivaaseen. Apuna käytin Stellarium-planetaariosoftaa. Ensimmäinen näkemäni planeetta oli aurinkokunnan isoin planeetta Jupiter, jonka pilvivöiden näkyminen putken kautta oli hieno hetki.

Termillä "syvä taivas" tarkoitetaan kaikkea aurinkokuntamme ulkopuolella olevia kohteita: tähtijoukkoja, galakseja ja tähtisumuja. Ensimmäinen kontaktini niihin oli Lyyran rengassumu, eli Messier 57. Lyyran rengassumu päätyi lopulta myös yhdeksi ensimmäisistä kuvakohteistani.

Pikku hiljaa aloin kiinnostua enemmän ja enemmän astrokuvauksesta. En muista oliko harrastukselle mitään erityistä käynnistäjää, mutta sen voinee tiivistää näihin kahteen ajatukseen: "Onpa hienoja kuvia, haluaisin itsekin ottaa tuollaisia" ja "Miten vaikeaa se voi olla". Olihan se vaikeaa, ja on vieläkin - astrokuvaus on harrastus, josta ei lopu haasteet koskaan kesken. Käytännössä se kattaa sisällään kaksi erillistä harrastusta, itse kuvien oton ja niiden käsittelyn.

Ostin halvalla löytämäni Canon 350D-digijärkkärin ja sekä adapterit jolla sain sen kaukoputkeen kiinni. Blogin ensimmäisistä postauksista voi nähdä miten vaikeaa homma alussa oli, kesti muutama kuukausi ennen kuin sain tämän kuvan M57:stä:

http://www.astrobin.com/75523/

Nopeasti selvisi, että 1250mm polttovälin putki oli liian painava heiveröiselle jalustalle, eikä sillä toki muutenkaan voinut ottaa pitempiä kuin minuutin tai kahden valotuksia. Jalustassa oli seuranta (eli moottori käänsi jalustaa maapallon pyörimisen mukaan), mutta ei guidausta (joka korjaa seurannan virheitä pitämällä tähden juuri oikeassa kohdassa kuvaa).

Huomasin kuitenkin muutaman puoliksi onnistuneen kuvan myötä, että tämä oli harrastus, johon halusin panostaa kunnolla. Päätinkin sitten hankkia paremman jalustan ja isomman putken. Päädyin EQ6-jalustaan ja C11 Schmidt-Cassegrain-tyyppiseen kaukoputkeen. Pelkkä putki painoi 13kg, joten sitä takapihalle kanniskellessa joutui pitämään kielen keskellä suuta!

Uuden putken polttoväli oli melkein 3 metriä, ja se näki taivaalta parisen kymmenen kaariminuutin alan (1 aste on 60 kaariminuuttia ja vastaa noin kahden täysikuun kokoa visuaalisesti). Tämä tarjosi aivan uudenlaisia haasteita kuvaamiseen vaadittavan seurannan tarkkuuden suhteen. Otin käyttöön EQModin ja ohjasin jalustaa läppäriltä. Paukkupakkasilla pystyi käynnistämään kuvasarjaa mukavista sisätiloista käsin - kätevää!

Näin jälkikäteen ajatellen noin haastavan systeemin hankkiminen niin aikaisessa vaiheessa harrastusta oli kohtuullisen järjetöntä. Mutta päättäväisyydellä, sisulla ja internetin avustuksella aloin saada käyttökelpoisia kuvia.

http://www.astrobin.com/88207/

Ensimmäisen kauden päätyttyä olin opettanut itselleni olennaisimmat perusjutut, siirtynyt Photoshopista ja DeepSkyStackeristä PixInsightiin, ja lopulta ottanut ensimmäisen laadullisesti hyvän kuvani:

http://www.astrobin.com/86841/

Blogin uudelleenkäynnistys

Potkaisen blogini uudelleen käyntiin ja vaihdan kieltä suomeksi. Blogini käsittelee astrokuvauksen vaikeuksia ja onnistumisia muutaman vuoden kokemuksen omaavan amatöörikuvaajan näkökannalta. Kerron uusista kuvistani, Messier-kokoelmani edistymisestä, teleskooppieni ja muiden varusteiden opetteluprosessista, valosaastetta vastaan taistelusta, kuvausmatkoista ja kaikesta taivaan ja horisontin väliltä. Aloitan pienellä esittelyllä.

Tähtiharrastuksen aloitin vuonna 2013 talvella. Sen jälkeen olen kuvannut takapihaltani tähtisumuja, galakseja, tähtijoukkoja sekä planeettoja ja kuita. Nuoruuteni asuin Tornionjokilaakson Pellossa, jossa valosaasteettoman taivaan takia olisi ollut mahtava tilaisuus aloittaa harrastus jo lapsena. Tietenkin internetiä edeltäneen tiedonpuutteen takia kaikki olisi ollut toki paljon vaikeampaa ilman paikallista opettajaa.

 Nykyisin asun Oulun Puolivälinkankaan vesitornin tuntumassa, jossa taivaan rajamagnitudi  on noin 4.5 (luku kertoo kuinka himmeät tähdet ovat näkyvissä paljaalla silmällä). Mikään ideaali kuvauspaikka takapihani ei ole, mutta kärsivällisyydellä ja paneutumisella voi korvata olosuhteiden puutteet.

2013 talvella bongasin myynti-ilmoituksen Ursan harrastefoorumilla Skywatcherin 150PL-teleskoopista ja EQ3-2-jalustasta. Tästä hankinnasta lähti pitkä, turhauttavan kivikkoinen mutta samalla käsittämättömän palkitseva tie. Kerron tästä ensimmäisestä kaudesta tarkemmin seuraavassa blogipostissa.

Tähtikuviani Ursan Taivaanvahti-sivustolla

Tähtikuviani Astrobinissä

M1 Crab Nebula

Further updates here: http://www.astrobin.com/users/Kharan/